tiistai 29. syyskuuta 2015

All good things..

Etenkin viimeisen vuoden ajan blogini ei ole enää ollut minulle se paikka mihin pääsen kirjoittelemaan itseäni kiinnostavista asioista. Pitkään se sitä oli ja olen yrittänyt etsiä sitä samaa fiilistä kauan aikaa tuloksetta. Kesän aikana takaraivossa alkoi kasvaa ajatus, että nyt olisi valinnan paikka. Tiesin, ettei näin voi jatkua, joten päätin, että joko blogini tekee täysmuutoksen tai sitten lopetan. Ajattelin, että jos saisin ulkoasun muutettua, innostuisin bloggaamisesta taas. Ehkä näin olisikin tapahtunut, mutta pieni ääni sisällä sanoi, ettei se innostus varmaan kestäisi.

Elämässä tapahtuu paljon tällä hetkellä, eikä blogille yksinkertaisesti enää riitä aika ja energia. En myöskään halua tehdä tätä enää puolienergialla. Siinä ei vain tunnu olevan enää järkeä, että postaan tänne pari kertaa kuussa. Jotta voisin jatka bloggaamista, minun pitäisi postata useammin ja vaihtelevimmista aiheista, muuten en voi itse olla tyytyväinen. Tiedän kuitenkin, ettei se ole tässä elämäntilanteessani mahdollista, joten ainoa vaihtoehto on lopettaa.

Ikävä tulee varmasti ja siksi tämä ajatus onkin päässyt kytemään päässäni jo yli puoli vuotta. En ole halunnut lopettaa, kun jotenkin on ollut kiva, että on jokin syy ikuistaa asuja ja muita hömppäasioita, joita normaalisti ei kuvaisi. Välillä tuntuu jopa, etten varmaankaan jaksaisi aina panostaa pukeutumiseeni niin paljon, ellei olisi blogia. Hassu ajatus, mutta nyt sitten nähdään onko se totta vai ei!

En halua sanoa, että tämä oli tässä, ehkä palaan vielä joskus blogimaailmaan. Fakta on kuitenkin se, että mikäli joskus palaan, niin silloin mun pitää olla varma, että pystyn olemaan tässä mukana 100%.

Kiitos paljon teille kaikille, jotka ootte jo kauan lukeneet mun juttuja! Tulen varmasti myös ikävöimään hurjana bloggaajien välistä vuorovaikutusta, johon pääsin osaltani mukaan, vaikka blogini onkin näin pieni. Tästä eteenpäin jatkan vain lukijana :)

Mikäli haluatte nähdä mun kuulumisia muuta kautta niin seuratkaa 
mun meininkejä Snapchatissä tai Instagramissa! Näistä en ole lähdössä mihinkään ;) 

Snapchat : Keltsa
Instagram : Kellikor


KIITOS !

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Ensimmäinen syksyinen asu

Syksy on saapunut ja neuleet sen mukana. Se onkin ainoa hyvä puoli ilmojen viilentyessä, että voi pitää ihania pehmoisia neuleita ja pukeutua kerroksittain. Olen todella helposti paleleva, joten heti kun saan tekosyyn kääriä itseni lämpimiin kerroksiin ja villaan ilman oudoksuvia katseita, käytän tilaisuutta hyväksi. Aika lailla tästä lähtien ensi toukokuuhun saakka, mua ei luultavasti näe ilman neuletta tai ainakin erittäin paksua villahuivia.



Hattu H&M
Paita Mango
Neuletakki Cubus
Housut GinaTricot
Ballerinat Wonders
Laukku Lancaster 




Meillä oli leffailta eilen ja kävimme katsomassa U.N.C.L.E - leffan, suosittelen! Oli erittäin viihdyttävä elokuva! Leffan jälkeen käytiin vielä hakemassa sushit mukaan ja mentiin kotiin koiran seuraksi syömään kynttilänvalossa, rauhallista musiikkia kuunnellen. Olen varmaan aikamoinen kotihiiri verrattuna muihin ikäisiini ja nautin rauhallisista koti-illoista, mutta eilinen vei kyllä ehdottomasti potin. Oli myös ihanaa istua parvekkeella yöllä siemaillen juotavaa ja höpötellen kirpsakassa syysyössä. Aiemmin parvekkeellisessa asunnossa asuessani, en jotenkin osannut arvostaa sitä. Nyt kun on elänyt ilman parveketta, olen ottanut ihan täysin ilon irti kesällä parvekkeen omistamisesta. Kauaa siellä ei enää voi varmastikaan hengailla, mutta aion viettää siellä aikaa niin kauan kuin suinkin tarkenee.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Smoothiereseptejä

Tykkään hitaina aamuina ottaa ihan rauhassa aamupalan tekemisen kanssa ja sitten istuskella nautiskellen aamukahvin kanssa. Aina kun olen muistanut kaupasta hankkia hedelmävarastoja, haluan tehdä itselleni terveellisen aamupalan ja sitä varten etsin yleensä netistä hyviä smoothieohjeita. Eri aamuina sitten sekoittelen eri reseptejä ja kokeilen mikä maistuu hyvältä. Koska itse haen aina inspiraatiota smootheihin eri blogeista, ajattelin siksi jakaa myös pari omaa viimeaikaista lempparia täällä.



Tässä olisi ensimmäinen smoothiereseptini, joka on vähän ruokaisampi ja paksumpi. 
Tästä saisi esimerkiksi hyvän smoothiebowlin! Pitää itsekin kokeilla, 
joka puolella somessa näkyy niin kauniita smoothiebowleja!

Banaani
Passionhedelmä
Limemehu
Porkkana
Pakastepinaattia
Hampunsiemeniä
Kookosmaitoa 


Tässä sitten oma lempparireseptini, johon sain inspiraation itseasiassa eräästä Jungle Juicen smoothiesta. Tykkäsin siitä ihan hurjana, joten sovelsin sitä kaapista löytyviin aineksiin.

Mango
Omena
Passionhedelmä
Pakastepinaattia
Inkivääriä
Hedelmämehua
Heraproteiinia 
(itselläni on itseasiassa vaniljanmakuista heraproteiinia, 
joka tuo kivasti lisämakua smoothieen) 


Tässä kuva vielä tästä nappisilmästä, joka tykkää tuijotella mua samalla, kun syön aamiaista. Harmi vaan, ettei hän tajua, etteivät smoothiet ole ihan hänen heiniään :D Mukavaa loppuviikkoa kaikille! :)

tiistai 8. syyskuuta 2015

Poikaystävä vastaa

Eri blogeissa on nyt pyörinyt tällainen "Poikaystävä vastaa"-haaste ja ajattelin, että voisi olla hauskaa tehdä sellainen myös tänne. Ollaan seurusteltu 8 vuotta, eli luulis ainakin, että hän tuntisi mut aika hyvin ;) En ole muokannut miehen vastauksia ollenkaan, vaikka aihetta olisi. :D
Omat kommenttini on kursivoitu poikaystävän vastausten alle :) Kuvituksena toimii kuvia
vuosien varrelta.
1) Jos Kelli katsoo telkkaria, siellä todennäköisesti pyörii..?
Kelli kattoo yleensä netflixsarjoja, kuten gossipgirl, vampire diaries tai frendit. 
Telkkarista katsotaan kuitenkin lähestulkoon ainoastaan frii:n murhasarjoja ja tietysti 
JIM:ltä Australian rajalla, sekä panttilainaamo!
Haha siinäpä ne tuli aika tarkkaan :D Mulla on vähän omalaatuinen telkkarimaku. 
2) Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?
kaikki käy kuhan siinä on majoneesia!
No ihan totta joo, mutta en mä kyllä ihan tuoresalaattiin laittais majoneesia.. 
Sinne menee jotain raikasta öljyä.
3) Mikä on hänen inhokkiruokansa?
Vaikka juhannuksena yritti kieltää asian, niin Kellin pahin pelko on hernekeitto!  
Siis purkkihernari, kuka pystyy syömään sitä?? 
4) Menette ulos illalliselle ja drinkeille, Kelli tilaa..
Kelli ei tyydy tavanomaiseen, vaan tilaa tuulesta ja tarjonnasta riippuen tequila 
sunrisen tai mojiton. 
Harvemmin jaksan siideriä ottaa, se on niin tylsä :P Ruoka on semmonen et riippuu aika
paljon valikoimasta. Mutta sanotaanko vaikka, että jos ruoassa on vuohenjuustoa, niin
suurella todennäköisyydellä valitsisin sen.  
5) Mikä on Kellin kengänkoko?
Usein Kelli viettää reilusti aikaa pähkäilemällä, onko koko 38 kuitenkin liian 
iso, sillä kokoa 37 ei koskaan ole saatavilla. 
Tuo ongelma mulla oli joo vähän aikaa, mutta nykyään olen huomannut, että 38 
melkein aina oikea koko.  
6) Jos Kelli keräilisi jotakin, se luultavasti olisi..
Jos kelli olisi rahoissaan, olisi joka nurkka täynnä kenkiä, laukkuja, 
design-vaatteita ja sisustuselementtejä. Onneksi rahatilanne ja jonkinlainen 
järjestelmällisyyden tarve rajoittavat keräilyintoa satunnaisiin nettitilauksiin. 
Suurin keräilykohde olisi kuitenkin merkkilaukut, joita hankitaan tasaisesti 
muutaman vuoden välein.

7) Mitä Kelli voisi syödä kyllästymättä päivittäin?
Sushihan maistuu aina ja varsinkin extra majoneesin kera! Tietysti saattaa aina 
muutama suklaapalakin tippua suuhun pitkin päivää. 
MMMM sushiii<3 
8) Minkälaista musiikkia Kelli kuuntelee?
Kelli nauttii laatumusiikista genreen katsomatta. Tietysti ns karitsantappomusiikki 
saattaa jäädä vähemmälle.
En kestä tätä kuvaa, ollaan niin junnuja! Tästä kuvasta on varmaan joku 7 vuotta..
9) Minkälaisista elokuvista hän pitää?
Turha se on koskaan miettiä millä päällä kelli on elokuvien suhteen. 
Jos ei osaa päättää, niin suklaalevy käteen ja romkom pyörimään. 

Romanttiset draamat ja romcomit toimivat aina, mutta tykkään myös esim. sellaisista
psykologisista leffoista. Johnny Deppin ja Leonardo DiCaprion leffat on aina hyviä!

10.Minkä väriset silmät hänellä on?
Onnekseen Kelli omistaa vihreät lumoavat silmät, joilla puppyeyes viedään aivan uudelle tasolle. Välillä jopa hieman rasittavaa kun arvotaan kumpi nousee sohvalta hakemaan Kellille lisää suklaata.

Haha, ehkä vielä muutama vuosi sitten, mutta kyllä nykyään poikaystävä on aika immuuni mun puppyeyeseille. 

11) Asia, jota usein teet, josta hän ei pidä? 
Kelli suorastaan rakastaa ylenpalttista lässytystä! Älkää hämääntykö ärsyyntyneestä ilmeestä vaan jatkakaa lässytyämistä kunnes Kelli ei voi vastustaa fyysistä rakkauden osoittamista! 

Siis tykkääkö joku kun niiden poikaystävä lässyttää?? Itseasiassa en usko, että muut poikaystävät edes tekevät sitä. Vihaan yli kaiken kun V alkaa puhumaan mulle kuin vauvalle. 
 
12) Missä hän on syntynyt?
Kelli on syntynyt Tallinnassa ja kuuden vuoden iässä ylittänyt lammikon suomen 
vihreille niityille.

Olin kylläkin viisi... 
13) Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
Leipoisin kellille suklaakakun, koska olemme tähän mennessä tulleet tulokseen, 
että kelli syö suklaata ja toiseksi viimeksi se onnistu aika hyvin!

14) Minkä parissa hän mielellään viettää useita tunteja?
Kovasti kelli väittää pärjäävänsä ilman teknologiaa, mutta tosipaikan edessä 
voin nähdä miten hän pyytää vieraiden ihmisten puhelinta lainaan sometustuokion ajaksi.

Kyllä mä voin olla somettamatta! Esim päivän.. 
15) Mitä hän osaa erityisen hyvin?
Kelli on kova tyttö sisustamaan töissä ja sen ulkopuolellakin. Ja mikäs sen 
parempaa kuin antaa toisen sisustaa yhteistä kotia ja itse vain maksaa laskut!  
16) Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?
Kelli on nyt noin vuoden ollut kasvissyöjä, mutta kokee selkeästi jonkinlaista 
alkukantaista houkutusta hänen koiransa ruokia kohtaan. Vielä olemme 
haisteluvaiheessa, joten toivoa vielä on.

Ensinnäkin olen ollut kasvissyöjänä noin kaksi vuotta :D Toisekseen, eikö muka kenenkään
muun mielestä koiranruoka tuoksu hyvältä?  
17) Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
No puhelintahan ei voi jättää minnekkään! Lisäksi täytyy aina olla laturi mukana, 
koska tottakaihan puhelimesta loppuu akku päivän sometuksessa. Ja tietysti kuivat 
huulet pilaa kaiken, joten huulirasva on ihan must!

Niin siis täydellisessä maailmassa mulla olis laturi aina mukana, mutta oikeasti en
ikinä muista ottaa sitä ja mulla on tosi usein akku loppu. Paitsi nyt uuden puhelimen
myötä!  
18) Mikä saa hänet ärsyyntymään?
Jos tahtoo päättää elämänsä lyhyeen, täytyy vain keskeyttää Kellin tarinointi 
kysymällä "mitä?"

Tämä on ihan totta, mua ärsyttää suunnattomasti ihmiset, jotka sanovat ihan muuten
vaan "mitä?" tai "täh", vaikka he kuulivat kyllä mitä sanottiin. Tai sitten eivät
kuulleet, mutta se johtui siitä, etteivät he keskittyneet puheeseesi.  
19) Entäs piristymään?
Kellin piristämiseen on kaksi varmaa kikkaa. Poikaystävän tahalliset kommellukset 
ja tämän kutittaminen hengiltä.

Hahaa, kutittaminen on parasta! 
20) Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?
Kellillä on varmasti useita voimakkaita julkisuuden naishahmoja joita hän ihailee 
eri syistä. Ensimmäiseksi tulee mieleen pitkään Frendeistä tuttu Jennifer Aniston, 
jota Kelli on paikoittain seurannut.

Nojoo, ei mulla mitään yhtä tiettyä henkilöä ole, mutta ylipäänsä vahvat naiset
ovat ihailemisen arvoisia. Jennifer Aniston, Emma Watson tulevat nyt ihan ekana mieleen.  
21) Millainen hän on tyttöystävänä?
Kelli on rakastavin, huolehtivaisin, kaunein ja söpöin tyttöystävä mitä voi kuvitella. 
Parasta on perseillä kahdestaan ja nähdä ku Kelli sekoilee täysillä! Kun ollaan 
kahdestaan, elämää ei tarvitse ottaa liian vakavasti! Kelli on paras!

<3 
22) Milloin hän tapasi vanhempasi?
Muistaakseni Kelli näki vanhempani ensimmäistä kertaa alkuvuodesta 2008. Kyllä kelli 
taisi kolme sanaa saada suustaan illan aikana perheeni kanssa elokuvaa katsellessa.

23) Mikä on hänen uusin villityksensä?
Kellin snäppäilyä ei voi ihan uudeksi villitykseksi sanoa, mutta kyllä se on 
eskaloitunut aivan täysin! 

24) Millainen on hänen kotilook?
Kotiin tullessa vaihtuu tyylikäs huoliteltu lookki pieruverkkareihin, 
t-paitaan ja tossuihin. 
Ei missään nimessä farkkuja kotona!  
Vähän erilainen postaus tällä kertaa, mitä tykkäätte tällaisesta? :)

maanantai 24. elokuuta 2015

Nunuco Design Company

Oletteko jo kuulleet ihanasta suomalaisesta firmasta nimeltä Nunuco Design Company? Itse olen aivan ihastunut firman tuotteisiin ja uuden puhelimen hankittuani menin heti nettiin klikkaamaan itselleni ihanat puhelinkuoret. Valinnan vaikeus sivustolla tuli ja monta tovia piti harkita eri versioista, kun ihania vaihtoehtoja on erittäin monia. Teki mieli tilata monta, jotta olisi voinut vaihdella kuoria usein, mutta maltoin itseäni sentään vähän.

Loppujen lopuksi eniten puhutteli Pioni-niminen kuori, joka oli ihanan tyttömäinen ja hempeä ja suloinen. Pionit ovat myös vaan ihan hurjan kauniita, joten pelkoa tähän kyllästymisestä ei ole. Nunucolla on vain niin paljon muitakin ihania kuoria, että jossain vaiheessa kiusaus yltyy varmasti ylivoimaiseksi ja Pionikuorille on pakko hankkia kaveri jossain vaiheessa ;)

Toinen juttu mihin olen ihastunut ovat Nunucon passikannet, kerrankin olisi tarjolla oikeasti aivan ihanat kannet! Olisi esimerkiksi aika kiva hankkia passille puhelimeen mätsäävät kannet ;)



 



Kuvituksena muuten ihanat pionit, jotka kannoin Tallinnasta saakka. Aina Tallinnassa ollessa mietin vain, että miksei Suomessa ole samanlaista kukkakulttuuria kuin Eestissä? Kukat ovat halpoja ja kauniita ja tuoreita ja niitä löytyy ihan hurjasti joka puolelta. Kukkakulttuuri on muutenkin hyvin erilainen Eestissä. Häissä, synttäreillä tai muissa juhlatilanteissa kukkien antaminen on erittäin tärkeää. Kukat ovat erittäin tärkeä osa lahjaa ja esimerkiksi tavalliset punaiset ruusut ovat erittäin harvinaiset. Mikäli juhlasankarille tuodaan ruusuja, niin ne ovat silloin erittäin kauniit ja väri on tarkkaan valittu. Useimmin kuitenkin peruskukat jätetään hyllyyn ja kukkiin käytetään oikeasti aikaa ja vaivaa. Kukista tehdään useimmiten mitä näyttävämpiä kimppuja ja Eestiläisissä juhlissa on ilo katsoa kaunista kukka- ja kimppusatoa. Kunpa meilläkin olisi kukissa huokeammat hinnat, jotta voisi itsekin ostaa esimerkiksi synttärisankareille näyttäviä kukkakimppuja!

Nyt meni vähän höpötyksen puolelle, mutta käykää tekin tutustumassa Nunucoon! (Ps. Tämä ei ollut maksettu mainos vaan erittäin tyytyväisen asiakkaan oodi) ;)

perjantai 14. elokuuta 2015

Kesäasu Kadriorussa

Nyt seuraisi asua jo aikaisemmin puhutusta Kadriorin puistosta. Asukuvia oli tarkoitus matkan aikana ottaa enemmänkin, mutta mites siinä kävikään. Iltamenoihin en halunnut ottaa kuin pikkulaukun mukaan ja päivisin ei ollut mitään mielenkiintoista päällä. Yksi kesän lemppariasuista tuli kuitenkin ikuistettua. Tässä asussa olen tosiaan viipottanut menemään jo syntisenkin usein, mutta itse viihdyn siinä erittäin hyvin. Paidan bongasin Mangon aleista ja tykkäsin sen laatikkomaisuudesta ja tietenkin pitsikuvio on nyt vaan niin ihana.

Kesäfarkkuja metsästin kauemminkin, mutta pienen kokoni vuoksi "löysät" farkut näyttävät pienemmässäkin koossa ihan hiphopparin housuilta. Ginalta löytyy useimmiten erittäin hyviä farkkuja, eikä nytkään tarvinnut pettyä. Halusin vajaamittaiset, vaaleat, vähän risaiset farkut - toisin sanoen kesäfarkut ja sellaiset myös löysin.

Tuntuu vähän hassulta katsella näitä kuvia, sillä Tallinnassa kävin myös luottokampaajalla ja nyt on lookki kyllä ihan erilainen kuin kuvissa. Ei enää heinätankoja, sillä leikattiin iso pala pois ja freesattiin myös värjäämällä vaaleita raitoja. Toivottavasti saisin pian otettua uusia kuvia uusilla hiuksillakin!





Toppi - Mango
Farkut - GinaTricot
Laukku - Lancaster


Mukavaa viikonloppua!

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Miniloma Tallinnassa

Pari päivää sitten kotiduimme minilomaltamme Tallinnasta. Pudotus arkeen alkoikin sitten tänään, kun itse menin töihin ja poikaystävä hyppäsi junaan ja matkusti takaisin Ouluun. Kesä on siis ainakin minun osaltani ohi, joskin nämä säät saavat kuitenkin jatkua tällaisina!

Tallinnassa ollaan yleensä oltu vain pari päivää, joten nyt pidemmällä reissulla keskityttiin jopa vähän turisteiluun. Toimin siis pari päivää turistioppaana, esitellessäni Tallinnan nähtävyyksiä poikaystävälle, joka oli luultavasti useimpien suomalaisten tavoin keskittynyt Viru keskukseen ja vanhaan kaupunkiin. Tallinna on oikeasti erittäin kaunis kaupunki, kunhan vähänkin kävelee pois satama-alueelta. Poikaystävänikin oli ihan yllättynyt Tallinnan "eurooppalaisuudesta", ei kuulemma ollut edes ajatellut, että Tallinnassa olisi jotain nähtävää vanhan kaupungin ulkopuolella. Kehotan siis kaikkia ottamaan ihan miniloman Tallinnaan ja tutustumaan kaupunkiin ihan kunnolla!

Kameraa en mitenkään ahkerasti käyttänyt, mutta Kadriorun parkissa ei voinut olla räpsimättä. Kuvat ovat siis päivältä, jolloin kiertelimme upeaa ja kaunista Kadriorun puistoa, museota ja presidentinlinnan ympäristöä. Kadriorun puisto on noin vartin kävelymatkan päässä Viru keskuksesta, eli mikään hurja matka ei kyseessä ole. Muutamalla eurolla pääsee myös kiertelemään palatsissa, joka oli ennen keisarin palatsi ja nykyään museo. 







Toinen kaunis paikka Tallinnassa on Toompean alue, joka taitaa olla vähän tunnetumpi. Toompean puistoa ympäröi vanha linnake ja alueella on entisajan torniin rakennettu museo. Oli ihan mielenkiintoista käydä kyseisessä museossakin ja oppia vähän uusia asioita Eestin historiasta. Hävettää myöntää, etten itsekään ole ihan perillä kaikista historiankäänteistä kotimaassani. Toompean puistossa on kyllä ihanaa kierrellä ja hengailla. Seuraavalla kerralla olisi vaikka kiva mennä sinne ihan rauhassa viettämään piknikiä.

Puhelinkuvia minulla on enemmän, joten ajattelin tehdä puhelinkuvapostauksen erikseen. Voin sitten kertoa muistakin kivoista alueista ja antaa vähän ravintolavinkkejä! Siihen saakka, joitain kuvia näkee Instagramissani (@kellikor).

Ps. Täälläkin ollaan löydetty Snapchatin ihmeelliseen maailmaan ja snäppejä tai videioita mun arjesta löytää nimimerkillä keltsa.